Rahapelaaminen on kehittynyt valtavasti viimeisten vuosien aikana teknologisten harppausten ansiosta. Uhkapelaaminen ei kuitenkaan ole mikään uusi keksintö, vaan uhkapelaamista on harrastettu jo esihistoriallisesta muinaisuudesta lähtien. Ihminen on kuitenkin sama eläin kuin kymmeniä tuhansia vuosia sitten, joten uhkapelaamisen luonne on pysynyt samanlaisena. Rakastamme jännityksen tuomaa dopamiinisyöksyä aivoissamme ja vatsaa vääntävää adrenaliinin ryöppyä kun odotamme tuleeko kierroksella ökytappio vai valtava voitto! Näin aivomme toimivat ja niin ikään nautimme uhkapelaamisesta äärettömän paljon nykyaikana kuin aina aikaisemminkin. Mihin tiikeri raidoistaan jne.

Hedelmäpelien pelaaminen kännykällä

Pahoittelemme harhaanjohtavasta kuvasta. Kyseessä on graafikkomme valmistama hieno simulaatio siitä, miltä 3310 kolikkopeli voisi näyttää. Harmillisesti klassikkokännykkä ei vielä tuntenut rahapelejä. Tästä huolimatta nykyisillä kännyköillä pelaaminen todellakin onnistuu. Muistathan, että 3310 tuli markkinoille vasta vuonna 2000, joten vain 16 vuoden aikana nähty puhelinten kehittyminen on suorastaan häkellyttävää. 3310 toimi puhelimen lisäksi vasarana, muttei sitten paljon muuta. Jo ensimmäinen iPhone seitsemän vuotta myöhemmin onnistui luomaan taskukokoisten kosketusnäytöllisten tietokoneiden markkinat, jotka ovat mahdollistaneet monipuolisten mobiili-ohjelmistojen kehittämisen.

Näin ovat myös nettipelimarkkinat tulleet taskuusi. Ensin netticasinot vakuuttivat tietokonepelaajat ja vastaavat nykyään miltei 15 prosenttia koko uhkapelimarkkinoista ja määrä kasvaa jatkuvasti. Viimeisimpänä kehityksenä mobiilipelaaminen rahasta on alkanut kuroa kiinni tietokonepelaamista kasinoilla. Tästä on seurannut useita hauskoja tarinoita, joissa nuoret pelaajat ovat pelanneet puhelimillaan junassa tai bussissa ja onnistuneet voittamaan jopa kymmeniä tai satojatuhansia euroja!

Miten se sitten teknisesti onnistuu? Uusimmat pelit ovat siirtymässä vähitellen pois Flash-pohjaisista alustoista ja ohjelmointi tehdään yhteensopivaksi HTML5-ohjelmointikielen kanssa. Aiemmin laajasti käytetty Java on miltei hävinnyt – onneksi. Samoin kuin Java, myös Flash tuottaa jatkuvasti päänvaivaa sen surkean aukkoisen ohjelmoinnin takia. Flashiin tulee jatkuvasti tietoturvapäivityksiä uusien aukkojen löydyttyä, jotka haittaavat sen käyttöä ja etenkin pelaajien pelikokemusta. Jos peli ei toimi, sivusto on huono. HTML5 näyttää olevan taivaasta tullut lahja; alusta mahdollistaa joustavan suunnittelun peleille, jotka toimivat sujuvasti kaikilla moderneilla selaimilla ja kaikilla päätelaitteilla.

Voit voittaa

Ainoa mitä sinun tarvii tehdä, on kirjautua kännykkäsi selaimella suoraan lempicasinollesi ja alettava pelaamaan – netticasino näyttää suoraan puhelimeen pelit, jotka ovat mobiilipelaamiseen optimoituja. Se on äärimmäisen helppoa, joten kokeile heti. Mennyttä on myös aika, jolloin sinun tarvitsi ladata erillinen kasino-ohjelma laitteeseesi. Jos kasino edellyttää tällaista muinaista pelitapaa, on aika äänestää jaloilla.

Huipputehoisten taskutietokoneiden ansiosta voit käyttää luuriasi viimeisimpien upeiden kolikkopelien pyörittämiseen. 3d-animaatiot pyörivät sutjakkaasti ja laadukkaat ääniefektit tuovat peliin syvyyttä ja tunnelmaa – samoin sinulle löytyy taatusti suosikkipeli satojen erilaisten teemojen joukosta. Ehdottomasti suosituimpia ovat hedelmäpelit, erilaiset kolikkopelit, joissa on useimmiten 5x3 ruudukko, eli viisi kiekkoa ja kolme riviä, sekä vaihteleva määrä voittolinjoja, useimmin 3–243 voittolinjan väliltä. Jos olet todellinen puritaani, on mahdollista myös pelata 3 kiekon perinteistä kolikkopeliä, jossa on vain 1 voittolinja.

Samoin on mahdollista myös muuttaa elämäsi kertaheitolla. Tiesitkö, että progressiiviset kolikkopelit, kuten Mega Fortune toimivat myös kännykällä? Mega Fortune on kuuluisa NetEntin peli, josta on voitettu useita kertoja miljoonia euroja! Kuvittele tilanne, jossa pelaat vaikka kaupan jonossa euron panoksella pari kierrosta progressiivista kolikkopeliä ja voitat miljoonan! Saattaa jäädä ostokset niille sijoilleen!

Mobiilipelaaminen on kasvava laji, joka on koukuttava, sillä se antaa mahdollisuuden voittaa yhtä paljon kuin lotosta ja potti saattaa iskeä milloin tahansa! Lue myös muista mobiilipeleistä: